Kansi

Nimiö

TARKOIN VARJELTU

VUOSI PANAMA-PAPEREIDEN PARISSA

MINNA KNUS-GALÁN

KÄSIKIRJOITUKSESTA SUOMENTANUT LAURA VARJOLA

S&S

Tekijänoikeudet

Ruotsinkielinen alkuteos Projekt Panama – Ett år med världens största läcka

Kustantamo S&S, Helsinki

Kansi ja ulkoasu: Fredrik Bäck

Sähkökirjan taitto: Tero Salmén

ISBN 978-951-52-4128-3

kustantamo.sets.fi

Esipuhe

ESIPUHE

TUTKIVA JOURNALISMI on pääosin näkymätöntä työtä. Aivan erityisen näkymätöntä oli Panama-papereiden parissa tehty työ, ja muun muassa siitä olen halunnut tässä teoksessa kertoa.

Tutkimusta tehdään usein yksin – kuinka valtavasti aikaa olenkaan käyttänyt vuodettujen asiakirjojen tutkimiseen – mutta tämä projekti ei olisi onnistunut ilman harvinaislaatuista yhteistyötä. Suomessa työparinani toimi Svenska Ylen Spotlight-ohjelman toimittaja Kjell Lindroos, mutta toimituksemme oli maailmanlaajuinen.

Siksi olenkin päättänyt nostaa esille muutamia avainhenkilöitä: Süddeutsche Zeitungin toimittajan Bastian Obermayerin, jolle aineisto vuodettiin, ICIJ:n varajohtajan Marina Walker Guevaran, joka koordinoi yhteistyötämme, ICIJ:n IT-tiimin päällikön Mar Cabran, joka luotsasi koodareita ja datajournalisteja, sekä panamalaisen toimittajan Rita Vásquezin, joka joutui uhraamaan enemmän kuin kenties kukaan meistä muista. Kaikki, mitä näistä henkilöistä ja heidän tekemisistään ja ajatuksistaan kerron, perustuu lukuisiin pitkiin haastatteluihin ja keskusteluihin sekä projektin aikana että sen jälkeen.

Kaiken takana on tietenkin John Doe, nimetön tietovuotaja, joka huomasi asianajotoimisto Mossack Fonsecan auttaneen järjestelmällisesti korruptoituneita vallanpitäjiä, rikollisia ja rikasta eliittiä piilottamaan varansa viranomaisilta ja kansalta. Veroparatiisitalouden epäoikeudenmukaisuuden herättämä kiukku sai John Doen rohkaistumaan ja vuotamaan asiakirjat toimittajille.

Tietovuoto paljasti piilotalouden, jonka tuhoisat seuraukset koettelevat niin Afrikan köyhimpiä ihmisiä kuin länsimaiden kansalaisiakin: Afrikassa valtaapitävät syytävät julkista rahaa veroparatiiseihin, länsimaissa taas ehtyvien verotulojen kanssa kamppailevat hallitukset joutuvat turvautumaan kiristyspolitiikkaan. John Doeta en ole voinut haastatella, sillä hän on onnistunut pysymään nimettömänä. Toukokuussa 2016, kuukauden kuluttua siitä, kun olimme aloittaneet Panama-papereihin liittyvän uutisoinnin, hän julkaisi kuitenkin kirjeen. Tässä teoksessa esittämäni John Doen kommentit ovat peräisin tuosta kirjeestä.

Prometheukseksi kutsuttu projektimme oli monella tapaa historiallinen: osin valtavan aineiston vuoksi, osin siksi, ettei vastaavaa satojen toimittajien kansainvälistä yhteistyötä ollut koskaan aiemmin nähty. Erityisen historiallisen siitä tekevät kuitenkin Panama-papereiden seuraukset, jotka ovat olleet – ja ovat edelleen – suurempia kuin olimme osanneet kuvitellakaan.

Kymmenen kuukauden kuluttua paljastusten julkaisemisesta Mossack Fonsecan omistajat ja perustajat, Jürgen Mossack ja Ramón Fonseca, pidätettiin Ciudad de Panamássa rahanpesusta syytettyinä. Viranomaiset ympäri maailman ovat alkaneet tutkia tuhansia epäiltyjä veronkierto- ja talousrikostapauksia vuodettujen asiakirjojen perusteella.

Muutoksista kenties tärkeimmät eivät kuitenkaan synnytä repäiseviä otsikoita. Ne tapahtuvat kulissien takana, lainsäädäntötyössä ja finanssialan asenteissa. Offshore-maailman keskeisimmät toimijat ovat kokoontuneet keskustelemaan ”Panama-papereiden jälkeisestä uudesta todellisuudesta”. Suomessa pankkisektori on havahtunut. Pankkien Keskusrikospoliisille ilmoittamien rahanpesuepäilyjen määrä on yli kaksinkertaistunut edellisvuoteen verrattuna. Poliisin mukaan tämä johtuu pääasiassa Panama-papereista.

Silti Mossack Fonsecan tietovuoto oli vain jäävuoren huippu. Maailmassa on satoja vastaavia toimistoja, jotka auttavat ihmisiä kätkemään varansa veroparatiisiyhtiöihin. Panama-paperit eivät kerro koko totuutta mutta valaisevat tilannetta.

Tämä on kertomus vuodestani Panama-papereiden parissa, tarkoin varjellusta veroparatiisimaailmasta, tarkoin varjellusta työstä.

Helsingissä helmikuussa 2017

MINNA KNUS-GALÁN

Prologi

PROLOGI

SEKUNNIT KULUVAT, kello on 20.57. On huhtikuun kolmas päivä vuonna 2016, ja julkaisuun on aikaa kolme minuuttia.

Tietokone ilmoittaa akun olevan loppumaisillaan. Siirryn ruokapöydän äärestä sohvalle, kytken johdon seinään ja istuudun läppäri sylissäni. Pää tuntuu raskaalta liian lyhyeksi jääneiden yöunien ja kiireisen työviikon jäljiltä. Itse asiassa olen paiskinut viime viikot töitä tauotta, taistellut raivoisasti aikaa vastaan.

Katseeni hakeutuu tietokoneen näytöllä olevaan kelloon. Numerot vaihtuvat, 20.58. Entä jos jokin menee vikaan? Olen oikolukenut pian julkaistavia tekstejä viimeiseen asti, mutta nyt on liian myöhäistä tehdä muutoksia. Valokuvat ovat paikallaan. Lakimies on käynyt artikkelit läpi rivi riviltä, sanamuoto sanamuodolta. Teksteissä ei saa olla asiavirheitä, ei näin valtavan urakan jälkeen. Sadat toimittajat kahdeksastakymmenestä maasta ovat kahlanneet läpi 11,5 miljoonaa vuodettua asiakirjaa. Olen yksi heistä ja tiedän, että muutkin istuvat juuri nyt tietokoneidensa ääressä yhtä hermostuneina kuin minä.

Kahden minuutin kuluttua työmme tulokset julkaistaan.

Mieheni istuu vieressäni sohvalla tietokone sylissään ja odottaa kanssani jännittyneenä, kuinka uutisemme lähtee leviämään. Hän on ainoa ulkopuolinen, jolle olen voinut kertoa projektista. Sekunnit kuluvat määrätietoisesti, kello on 20.59. Tunnen kuinka hermostuneisuuteni kasvaa. Entä jos kukaan ei reagoi mitenkään? Entä jos koko juttu vain lipuu huomaamattomasti ohi internetin valtavassa tietovirrassa?

Varmistan vielä kerran, ettei pikkuinen ”julkaistu”-ruutu ole valittuna ja että ajastin on asetettu tasan kello 21:een. Juuri niin kuin sovimme puoli vuotta aiemmin. On kulunut lähes vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran kuulin tietovuodosta. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Me toimittajat olemme työskennelleet kaikessa hiljaisuudessa tietäen pitelevämme käsissämme uutispommia, useampaakin. Yhteistyöhankkeemme on ollut kaikkien aikojen suurin.

Sekunnit kuluvat. Vilkaisen kelloa vielä kerran. Se tapahtuu nyt.

I osa. Kesä

ENSIMMÄINEN OSA

KESÄ

Income inequality is one of the defining issues of our time. It affects all of us, the world over.

JOHN DOE, ”Manifesto”, toukokuu 2016

The most privileged and the most powerful members of society are operating by a different set of rules that exempts them not only from the same laws to which we are held, not only the same standard of behaviours to which we are held, but they don’t even pay the same taxes.

EDWARD SNOWDEN, SFU Public Square Forum, huhtikuu 2016

1. Verkosto

1. VERKOSTO

KANADA, TOUKOKUU 2007

KASVOT KASTUVAT, aurinkolasit sumenevat vesipisaroista. Ei kuitenkaan sada. Roiskeet tulevat Niagaran putouksista, tai tarkemmin sanoen yhdestä niistä, sillä putouksia on kolme. Lähestymme parhaillaan Kanadan puolella sijaitsevaa Horseshoe Fallsia. Seisomme laivan kannella yllämme ohuet, aivan liian suuret sadetakit. Tuntuu kuin olisi puhjennut kaikkien aikojen rankkasade. Ääni on korviahuumaava. Yhä lähemmäksi vesiputousta lipuva laivamme Maid of the Mist tuntuu äkkiä pieneltä ja heiveröiseltä. Sen edeltäjät ovat kuljettaneet turisteja vesiputouksille aina 1800-luvulta saakka.

Olemme Kanadassa viettämässä satavuotisjuhlaamme: olen juuri täyttänyt neljäkymmentä, äiti kuusikymmentä. Linja-auton kuljettaja kysyy, kuinka suomalaissiskoksilla sujuu. Leikin järkyttynyttä, äiti taas myhäilee tyytyväisenä – tämän takia lapset kannattaa hankkia nuorena.

Matkamme oli monellakin tapaa hillittömän hauska, kenties siksi, että emme olleet aiemmin matkustaneet kahden. Tämä kirja ei kuitenkaan kerro sen paremmin Kanadasta kuin äidistänikään (jotka toki molemmat ansaitsisivat oman kirjansa).

Olimme valinneet matkakohteeksemme juuri Kanadan, sillä olin aikeissa osallistua Torontossa järjestettävään kansainväliseen tutkivan journalismin konferenssiin. Konferenssi sai alkunsa Kööpenhaminassa vuonna 2001, ja sen tarkoituksena on koota toimittajia maailman joka kolkasta verkostoitumaan ja jakamaan ideoita. Lyhyesti sanottuna tavoitteena on kohentaa tutkivan journalismin tasoa.

Tuo kaikki tuntui varsin tarpeelliselta 40-vuotiaalle toimittajalle. Olin työskennellyt kolmetoista vuotta Ylellä tv-toimittajana ajankohtaisohjelmien, dokumenttien ja muutaman viime vuoden ajan myös Svenska Ylen tutkivan ohjelman Spotlightin parissa. Kansainvälisestä yhteistyöstä minulla oli siinä vaiheessa kokemusta yhden costaricalaisten toimittajien kanssa toteutetun projektin verran. Se oli kuitenkin sytyttänyt minussa kipinän ja saanut uskomaan rajat ylittävään yhteistyöhön. Monet minua kiinnostavista aiheista, kuten korruptio, lääketiede, yritysetiikka ja ihmisoikeudet, ovat luonteeltaan kansainvälisiä. Toimittajantyön kannalta mielenkiintoisia, Suomen rajojen ulkopuolelle levittäytyviä aiheita voisi itse asiassa luetella loputtomasti: ympäristö, järjestäytynyt rikollisuus, maatalous, terrorismi, pakolaisvirrat, ääriliikkeet, veroparatiisit…

Olin matkustanut Torontoon kuulemaan uusista tutkimusmenetelmistä ja saamaan innoitusta maailman huippujournalisteilta. Ja sitä toden totta sainkin. Tutustuin moniin työlleen omistautuneisiin ja uskomattoman päteviin kollegoihin. Trinidadtobagolainen Camini Marajh oli paljastanut valtavia korruptiovyyhtejä kotimaassaan, ja argentiinalainen tähtireportteri Daniel Santoro oli tutkinut häikäilemätöntä perulaista sissiliikettä, Sendero Luminosoa. Carlos Eduardo Huertas puolestaan julkaisi konferenssin aikana artikkelisarjan kolumbialaisista huumekartelleista.

Carlos ja muut latinalaisamerikkalaiset toimittajat kyselivät, mitä me täällä Pohjoismaissa oikein tutkimme – eihän täällä ole sen paremmin sissejä, laajamittaista huumekauppaa kuin korruptoituneita ...