Sisältö
- AUGUST PUNIKIN POIKA
- RATKAISUT LÄHESTYVÄT
- ARMAS TARTTUU TOIMIIN
- KÖYHYYTTÄ, KURJUUTTA, PELKOA
- ISÄ JA POIKA HANKINNOILLE
- ISÄ AUGUST JÄNISMETSÄLLÄ
- ARMAKSEN VIERAILU
- SUOMEN ITSENÄISYYS
- SOTA SYTTYY
- KELLOTAPULIN POJAT
- PUNAISET JA VALKOISET
- MIE OON PUNIKIN POIKA
- ARMAS LOIKKAA NAAPURIIN
- NUOREN AUGUSTIN ELÄMÄÄ
- KEKKOTAPULILLA TAPAHTUU
- ASKEL AIKUISUUTEEN
- ISÄ AUGUST KUNNANVALTUUSTOSSA
- RAKKAUS
- TAAS KUTSUU MAAILMA ARMASTA
- LYHYT ONNI
- KOHTALO OHJAA
- ARMAS ENON PALUU
- RAKKAUTTA VIIPURISSA
- ISÄ JA POIKA
- SAIRAUDEN VARJOSSA
- SODAN TUNTUA
- ARMAKSEN RATKAISU
- TALVISOTA
- TULIMERI
- VÄLIRAUHAN AIKAA
- SURUA JA SODAN UHKAA
- MANDI SISKON EVAKKOTAIVAL
- JÄRKYTYS KOTIRANNASSA
- MENNEISYYDEN SALAISUUS
- EVAKKOON JA MUURAHAISPESILLE
- RAUHAN KOVAT EHDOT
- PALUU RAKKAUDENTALOON
- ELÄMÄ VAI KUOLEMA
- UUSI KEVÄT
AUGUST PUNIKIN POIKA
Mie oon punikin poika ja punikkina kuolen!
Näillä sanoilla uhosi 14-vuotias August Augustin poika kapinahenkeään hypätessään keittiönpöydälle, kun valkoiset tulivat pidättämään hänen isäänsä. Oli vuosi 1918. Oli kapinan, veljessodan, sisällissodanvuosi. Suomi oli noihin aikoihin jakautunut rajusti kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Oli punaisten puoli ja oli valkoisten puoli. Ruokolahtelaisen Augustin perhe oli työläistaustaltaan selvästi siellä punaisten puolella.
Viimeistään noista kapina-ajoista alkoi nuorukaisen kasvaminen siksi mieheksi, mikä August Augustin pojasta vuosien myötä kasvoi. Vai alkoiko tuo punaisen puolueen mieheksi muokkautuminen jo Augustin syntymästä, vuonna 1904, Suomen ollessa vielä Venäjän suurruhtinaskunta.
Oli kylmä tammikuinen aamu Saimaan rannalla Salosaaressa. Luonto hengitti hiljaa huurteisen taakkansa alla. Rannan ikivanhat riippakoivut kurkottivat jäisiä oksiaan jäätyneen järven jäälle. Sisällä, valkean talon tuvassa uuni lämpeni ja vesikattilat porisivat hellalla. Nuori nainen, Lyydia, valitteli hiljaa sängyllään naapurin vaimon puuhastellessa ympärillä ja valmistautuessa avustamaan synnytyksessä, joka oli nuoren Lyydian ensimmäinen. Tämä tuleva lapsi ei ollut turhan kauaa antanut odottaa itseään. Lyydia oli tullut vaimoksi August Ollin pojalle vasta edellisenä keväänä ja nyt, jo vajaa vuosi häistä, oli perheenlisäyksen aika.
Talvinen päivä alkoi jo hämärtyä, aurinko laski lyhyen loisteensa jälkeen metsän taakse. Tunnelma tuvassa oli jännittynyt. Synnytys jatkui ja tuleva äiti alkoi tuskastua ja kyseli, missähän talon isäntä viipyilikään.
August Ollin poika oli aamulla varhain lähtenyt työmailleen kylälle. August oli paikkakunnalla arvostettu puuseppä ja kirvesmies. Töitä riitti läpi talven, eikä niistä pitänyt kieltäytyä, vaikka jo edellisenä yönä merkit tulevasta synnytyksestä olivat olleet selvästi nähtävissä.
Tuleva isä lähti töihin ja Lyydia jäi kätilönä toimivan naapurin emännän kanssa hoitamaan omaa tehtäväänsä perheen kasvattamisessa. Työnjako oli selvä. Mies tuo perheelle leivän kaikissa olosuhteissa ja vaimo hoitaa lapset ja kodin synnytyksestä lähtien kaikissa olosuhteissa.
Kohta alkoi eteisestä kuulua ääniä. Saapuja kolisteli lunta lapikkaistaan, veti ulko-oven tiukasti kiinni perässään pakkasta vastaan ja astui tupaan. Katse hakeutui heti tuvan perällä sijaitsevalle sängylle. Askeleet veivät ensimmäiseksi myös sinne. Mitenkäs täällä menee, eikö vielä ala valmista tulla? Haluaako vaimo mehua tai leipää? Mies osoitti selvästi huolen painavan mieltään oudon ja uuden tapahtuman edessä. Lyydia tarttui miehensä käteen, puristi kättä tiukasti ja neuvoi miestään peseytymään ja odottelemaan kaikessa rauhassa. August silitti vaimonsa otsaa ja istahti syömään lihakeittoa, jonka naapurin emäntä oli keittänyt.
Liekö isännän saapuminen kotiin tai turvallisuuden tunteen lisääntyminen laukaissut jotenkin jännitystä, joka tapauksessa tilanne alkoi kehittyä. Parissa tunnissa synnytys oli ohi. Poika syntyi, ei suuren suuri, mutta ei mikään rääpälekään. Olihan se joka tapauksessa poika, jota isä oli hiljaa mielessään toivonut. Isä kurkisti naapurin emännän olan takaa vastasyntynyttä kääröä. Tuore isä kallistui kohti tulokasta. Mies painoi parroittuneet kasvonsa aivan poikansa niskaan kiinni. Tuoksu oli jotain uutta. Se oli vastasyntyneen, pienen ihmisenalun ikioma tuoksu. Tuota tuoksua August ei ikinä tulisi unohtamaan. Poika ei ollut vielä saanut kapaloita suojakseen, joten koko komeus oli nähtävissä. Pää oli kalju, ei karvaakaan näkynyt päälaella. Otsa oli ruttuinen kuin kovinkin elämän kolhineella vanhuksella, mutta korvat, ne olivat komeat, ne olivat Hartikaisen suvun korvat. Suuret ulkonevat korvanlehdet töröttivät valmiina ottamaan vastaan kaiken, mitä maailma tulisi viestittämään tälle pienelle, urheasti elämän syrjään tarrautuvalle pojan nassikalle. Ei ollut epäilystäkään kenen oli poika. Se oli Augustin poika.
Uusi perheenjäsen syntyi 6. tammikuuta 1904 Augustin päivänä. Poika ei ollut turhaan hidastellut maailmaan tuloaan. Synnytys kesti vain reilut 10 tuntia. Nuori äiti Lyydia, ensisynnyttäjä, oli suoriutunut urakastaan mallikkaasti Luojan suomilla valmiuksillaan.
Nimeä pojalle ei kauaa mietitty, se tulisi olemaan August. Nyt perheessä oli siis kaksi Augustia.
Oli August Ollin poika ja oli August Augustin poika.
Pakkanen paukkui tuvan nurkissa. Yö alkoi ottaa pimeyteensä tuvassa elelevän nuoren, pienen perheen. August katseli vuoroin poikaansa ja vuoroin vaimoaan. Tänä talvisena, hiljaisena iltana tunteet myllersivät voimakkaina Augustin mielessä. Nainen tuossa vuoteella oli hänen vaimonsa ja poikansa äiti. August oli jo aikuinen mies, 27vuotias. Hän oli muutamia vuosia aikaisemmin muuttanut Karjalan maille, Ruokolahdelle, Kuopion suunnasta löytääkseen paikan missä voisi aloittaa elämänsä ja asettua aloilleen.
Myös Lyydia oli muuttanut muualta Ruokolahdelle ja niin nuo kaksi kulkijaa olivat kohdanneet toisensa.
Vaikka August oli pieni kooltaan, oli hän komea, suurisilmäinen ja suurikorvainen, puhelias mies, joka jo kohta hurmasikin hillityn ja harkitsevan Lyydian. August oli saanut kotoa lähtiessään jonkinlaisen pienen osuutensa kotitalostaan ja sen varallisuuden turvin alkoi uusi koti kohota tänne Saimaan rannalle Anteroisen mäelle.
Öljylamppu loi hämärää valoaan tähän onnen täyttämään tupaan. Kohta isäntä puhalsi sen sammuksiin ja asettui varovasti vuoteelle vaimonsa viereen huokaisten hiljaa onnesta.
Eivät ajatelleet nuo onnelliset ympäröivän maailman sotia, eivätkä kyselleet vanhemmat, mitä tulevaisuus tarjoaisikaan tuolle kapaloissaan tuhisevalle käärölle.
Taloudelliset ja poliittiset muutokset Suomessa olivat sidoksissa muutoksiin emämaa Venäjällä ja muualla Euroopassa.
Suomen poliittisessa elämässä kuohui. Venäjän keisari Nikolai II, Suomen suuriruhtinas, tiukensi otteitaan ja lainsäädäntöä Suomen osalta, mikä taas rajoitti merkittävästi Suomen autonomiaa. Suomi eli sortovallan aikaa. Suuret nälkävuodet 1800 – luvun lopulla köyhdyttivät maata ja kansa jakautui kahtia. Suuri työttömyys ja valtava elintarvikepula kiristivät poliittisia ristiriitoja. Pulaa oli kaikesta. Vahvasti venäläistämistä ajavan kenraalikuverööri Bobrikovin murha 1904 ja suurlakko 1905, olivat kaikki viestejä jotka ennustivat tulevaa sekasortoa.
Tulevista tapahtumista Euroopan ja Suomen historiassa ei tuona tammikuisena iltana vuonna 1904 Salosaaressa paljonkaan vielä tiedetty. Saimaan rannalla sijaitsevassa talossa keskityttiin uuden tulokkaan ihmettelyyn. Maailmanpolitiikka ei paljon horjuttanut myöskään pikkumiestä, joka vähitellen otti ensi tuntumaa maailmaan tuolla jäätyneen, lumisen järven rannalla, pakkasen paukkuessa ulkona.
Uusi tulokas eli onnellisen tietämättömänä tulevaisuuden myrskyistä. Noihin myrskyihin tuo poikakin joutuisi ajastaan sotkeutumaan.
Poika oppi jo hyvin varhain ottamaan ensiaskeleensa ja puhuminen alkoi luistaa myös aikaisemmin, kuin vanhemmat osasivat odottaakaan. Jo alle vuoden ikäisenä astui pikku August ensimmäiset horjuvat askeleensa. Aikanaan myös ensimmäiset sanat alkoivat pulputa pienen ihmemiehen suusta. Ensimmäinen sana oli vanhemmilleen yllätys. Sana oli pelkele! Olikohan tuo sana kaikunut tuvassa isän suusta useimmin kun oli tarpeen; joka tapauksessa tuon pelkeleen ympärille alkoi August kasvattaa sanavarastoaan. Pojasta kasvoikin oikea sanataiteen mestari. Puhuminen ja vilkkaus vieraiden viihdyttäjänä olivat selvästi peruja isältä, mutta sydämen hyvyys oli äidin lahja pojalleen. Vaikka perheeseen ei odotuksista huolimatta tullut lisää lapsia, olivat Lyydia ja hänen miehensä onnellisia. Olihan heillä jo tuo ihana pikku August, suloinen hörökorva, vilkas pojan vesseli.
August Hartikaisen talo sijaitsi jyrkän mäen alla aivan Saimaan rannalla. Jos aikoi lähteä kylille, oli aina noustava jyrkkä mäki ensin ja sitten vasta oltiin soratiellä, mitä myöten pääsi kylille tai kirkolle. Salosaari oli jo nimensä mukaisestikin saari, joten yhteydet mantereelle olivat vielä noihin aikoihin talvella hevonen ja jäätie, ja kesällä soutaminen. Olihan jo lauttaliikennekin saatu toimimaan joitain vuosia aikaisemmin Ukonsalmessa, mutta vene ja jäätie olivat totuttuun tapaan ne useimmiten käytetyt keinot salmea ylittäessä. Lautturin työ oli jonkinlainen luottamustehtävä ja yleensä lautankuljettaja hoiti hommansa kunniallisesti ja ylpeydellä. Lauttaranta oli myös kylän sosiaalinen kohtaamispaikka. Lauttarannassa kerrottiin kuulumiset, kuka oli menossa minnekin, kuka oli kuollut ja kuka syntynyt.
August isä oli kova ja ahkera työmies. Hän kulki kirveineen ja muine työkaluineen pitkin pitäjää ja oli tunnettu taidoistaan ja ahkeruudestaan. Kun pikku August syntyi, oli perheellä jo oma talo, jonka ikkunasta voi korkean veden aikaan vaikka kalastaa. Tuo kalastuserikoisuus tuli nopeasti kylän muiden poikien tietoisuuteen ja kavereita riitti Augustin lisäksi äiti Lyydian vahdittavaksi.
Isä August oli toimen mies, työmies, joka tiesi ja tunsi rahan arvon. Perhe eli kohtalaisen hyvin mutta rahaa ei haaskattu. Kohta nousi toinen talo entisen viereen. Tuon talon erikoisuus oli kaivo keskellä taloa.
Talon kahta eri päätyä yhdisti rakennus, jonka keskellä sijaitsi kaivo. Ei ollut talo...