Kansi

Nimiö

Jussi Eronen, Jarno Liski ja Salla Vuorikoski

Ylegate

Helsinki

Tekijänoikeudet

© 2017 Pulitzer Oy ja Jussi Eronen, Jarno Liski ja Salla Vuorikoski

Kannen ulkoasu: Jarkko Lemetyinen

Sisuksen ulkoasu: Tom Backström

Taitto: Noora Ohvo

Sähkökirjan taitto: Tero Salmén

ISBN 978-952-289-415-1

E-kirjan toteutus Elisa Kirja 2017

Esipuhe

ESIPUHE

Laki Yleisradio Oy:stä sanoo, että Ylen julkisen palvelun tulee ”tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja”.

Me näimme Ylen toimittajina omin silmin, miten tietojen tarjoamista estettiin, mielipiteitä rajoitettiin ja keskustelu tukahdutettiin. Se oli vastoin lain henkeä, Journalistin ohjeita ja yleisön etua. Siksi kirjoitimme tämän kirjan. Halusimme dokumentoida, mitä Ylessä tapahtui loppuvuodesta 2016, kun pääministeri Juha Sipilä suuttui Terrafame-uutisesta ja päätoimittaja Atte Jääskeläinen ryhtyi rajoittamaan toimituksen työtä poikkeuksellisilla tavoilla.

Kirjassa on käyty läpi myös historiaa siltä osin kuin olemme katsoneet sen tarpeelliseksi tuoreempien tapahtumien taustoittamiseksi. Kirja ei ole kuitenkaan historiantutkimus tai kattava selostus Ylestä päätoimittaja Jääskeläisen aikana. Se pyrkii omalta osaltaan valottamaan, miten hän on kasvattanut valtakuntaansa ja millaisen journalistisen kulttuurin hän on sinne rakentanut.

Kirja perustuu pitkälti omiin kokemuksiimme. Kirjoitamme myös itsestämme kolmannessa persoonassa, jotta lukija pysyisi kärryillä henkilöistä. Lisäksi kirjaa varten on tutustuttu lähdeaineistoon ja hankittu tietoa kymmeniltä entisiltä ja nykyisiltä yleläisiltä.

Yleläiset ja suomalaiset ansaitsevat paremman julkisen palvelun yhtiön. Toivomme, että tämä kirja on yksi askel sitä kohti.

Helsingissä 21. huhtikuuta 2017

Jussi Eronen

Jarno Liski

Salla Vuorikoski

Osa I

OSA I

Matkalla Myyrään

Yleisradion Mediatalon kahvilan pöydästä pystyi pitämään silmällä lasiseinäistä huonetta. Ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen pyöritti kahvikuppia käsissään ja odotti. Nämä olivat viimeiset aamukahvit tässä terveyskeskuksen aulaa muistuttavassa kuppilassa, hän mietti.

Eronen kurotti välillä kaulaansa ja nousi seisomaan katsoakseen, vieläkö huoneessa oli liikettä. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittajan Atte Jääskeläisen sohvalla istunut nainen puhui ja puhui. Pitkän odotuksen jälkeen lasikopin ovi avautui. Vieras ei edes ehtinyt ylös sohvalta, kun Eronen harppoi jo huoneeseen, puolen metrin päähän Jääskeläisestä.

– Terve! Onko sulla kaksi minuuttia?

– Joo, on.

– Tulin kertomaan, että irtisanoudun. Meillä on liian suuret näkemyserot journalismista ja asioiden tekemisestä täällä Ylessä. Haluan samalla kiittää mahdollisuudesta työskennellä täällä. Tämä on parempi näin.

– Mä luulen kanssa, että näin on, Jääskeläinen sanoi.

Vastaavan päätoimittajan suupielet kääntyivät pieneen hymyyn.

Tapaamiseen tuskin kului paria minuuttia. Eronen poistui huoneesta ja käveli Lähetyskeskukseen tyhjän työpisteensä ääreen. Ilmoitustaululla roikkui enää pari lappusta, nuppineuloja ja puoluelogotöherrykset, joita A-studiossa vierailleet kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat olivat kesällä Erosen ja juontaja Susanne Päivärinnan kehotuksesta piirtäneet. Toimittajat tulivat halaamaan esimiestään. Osa itki, osa oli hiljaa. Vaikka viimeiset viikot olivat olleet myrskyisiä, Erosen ja päätoimittajan näkemyserot eivät olleet kaikkien tiedossa.

– Miksi Jussi?

Kysyjä oli viereisen toimituksen tuottaja. Facebookissa tuhannet ihmiset jakoivat ja kymmenettuhannet peukuttivat Erosen päivitystä, joka kertoi vastauksen miksi-kysymyksiin.

”Olen tänään sanonut itseni irti Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta. Lopetan työni ajankohtaistoimituksen esimiehenä, sillä sananvapauttani on rajoitettu. En pysty täällä tekemään työtäni omien arvojeni ja Journalistin ohjeiden mukaan.

Minua ja tiimiäni on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Tähän en voi suostua. Journalistin ohjeiden ykköskohdan mukaan yleisöllä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Vallanpitäjien kriittisen tarkastelun pitäisi olla keskeisimpiä Ylen tehtäviä, mutta päätoimittajan tiiviissä käsiohjauksessa toimitus kohtelee juuri poliitikkoja – etenkin pääministeriä – kaikkein varovaisimmin.

Tilanne on Yle-veroa maksavan yleisön kannalta sietämätön. Mitä merkittävämpi vaikuttaja, sitä tarkemmin Ylen tulisi asioita tutkia.

Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa on nyt painostava tunnelma. Osa toimittajista on lannistettu tekemään omasta mielestään merkityksetöntä, vallanpitäjien kannalta harmitonta journalismia. Monet ovat hiljaa ja pelkäävät työpaikkojensa puolesta.

Ajankohtaistiimini neljäätoista taitavaa, sinnikästä ja rohkeaa toimittajaa tulee toki ikävä, samoin A-studion huippujuontajia ja kaikkia journalismin tosissaan ottavia tekijöitä. Heistä moni on uskaltanut puhua Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vakavista ongelmista ääneen.

Kiitos työkavereilleni näistä puolestatoista vuodesta ja yleisölle runsaista juttuvinkeistä ja palautteista! Omista tulevaisuudensuunnitelmistani kerron myöhemmin.

Jo tänään aion hiihtää lasten kanssa!

Jussi”

Puhuttavaa olisi ollut paljon, mutta pitkille jäähyväisille ei ollut aikaa. Eronen haluttiin nopeasti ulos talosta. Kiire oli kova – ikään kuin yksi irtisanoutunut toimituksen esimies olisi voinut viimeisenä päivänään liian pitkään Pasilassa viipyessään varastaa liikesalaisuuksia tai aiheuttaa Yleisradiolle vahinkoa.

Eronen sai käskyn siirtyä henkilöstöasioita hoitavan päällikön lasikoppiin. Tietokoneen luovuttamiseen annettiin viisi minuuttia aikaa, myös sähköposti katkaistaisiin pian. Kännykkää ei sentään voitu ottaa pois, sillä puhelinetu kattoi myös kahden viikon irtisanomisajan. Eronen sai reilun tunnin verran lisäaikaa vaihtaakseen pilvipalvelun käyttäjätunnukset Yle-ajan jälkeiseen asentoon. Työ eteni hitaasti, sillä puheluja tuli jatkuvasti. Facebook-päivityksen levittyä sosiaalisessa mediassa Journalisti-lehti, Helsingin Sanomat, MTV, Iltalehti ja Ilta-Sanomat halusivat tietää, mitä Ylessä oikein oli tapahtumassa.

Hyvästit A-studion juontajien Susanne Päivärinnan ja Johanna Vesikallion kanssa jäivät nekin hätäisiksi. Kännykkä pirahti käskevästi heti, kun Eronen oli minuutin myöhässä ilmoitetusta lähtöajasta. Tuntui kuin puolitoista vuotta työpaikan käytävillä olisi kulunut hetkessä.

Yleisradion tontin uumenissa mutkitteli luolasto, jossa osaavat liikkua sujuvasti vain pitkään talossa työskennelleet. Osa heistäkin eksyi välillä sokkeloisille käytäville. Kellarin seinillä roikkui nuhruisia tauluja, joita oli joskus käytetty televisio-ohjelmien rekvisiittana. Kyltit opastivat Sosiaalitaloon, Toimitustaloon, Lähetyskeskukseen.

Eronen kulki käytävää pitkin parrakkaan miehen vanavedessä hissiin, joka sukelsi syvälle maan sisään. Miehillä oli sama matka, mutta eri suunta. Erosen saattaja Jukka Niva oli juuri saanut ylennyksen. Juuri nyt Nivan tehtävä oli valvoa ajankohtaistoimituksen irtisanoutunutta esimiestä ja varmistaa, että tämä varmasti poistuu autollaan parkkihallista pois yhtiön tiloista.

Kiemurainen reitti johdatti hiljaiset miehet Myyräksi kutsutun parkkihallin kolmannelle tasolle. Askeleet kopisivat autiossa betonihallissa autoriviltä toiselle. Ei tuo, ei tuo, ei tuo.

– Missä se nyt oli, Eronen mutisi.

Lopulta kurainen Hyundai-pikkubussi löytyi. Eronen ojensi kulkukorttinsa Nivalle.

– No hard feelings, Jukka. Työelämä on joskus tällaista.

Niva nyökkäsi ja puristi lähtijän kättä. Eronen istui autoonsa helpottuneena ja ohjasi sen jyrkkää ja kapeaa tunnelia pitkin maan pinnalle. Pihalla hohti uusi lumi.

Aten valtakunta

Keväisin postiluukusta tippuva veroilmoitus sisältää rivin, josta jokainen voi tarkastaa, kuinka monella eurolla on rahoittanut Ylen toimintaa edellisen vuoden aikana. Keskituloinen suomalainen maksaa Yle-veroa 143 euroa vuodessa.

Oy Yleisradio Ab on yksi valtion omistamista yhtiöistä. Sillä on oma erityinen tehtävänsä: sen tulee tarjota julkista palvelua, joka luo edellytyksiä demokratian toteutumiselle Suomessa. Siihen kuuluu uutis- ja ajankohtaistoimintaa, viittomakielisiä ja saamenkielisiä sisältöjä, lastenohjelmia, kulttuuria ja urheilua. Julkisen palvelun rajat ovat venyneet vuosien varrella. Tätä nykyä julkiseksi palveluksi katsotaan jopa tv-ohjelma, jossa seurataan, kuinka toiset suomalaiset seuraavat ja kommentoivat ohjelmia kotisohvillaan.

Ylen toiminnasta käydään toistuvasti kiukkuisia riitoja, sillä kaupallinen media ärähtää herkästi, jos se kokee valtion median tunkevan sen tontille. Mitä ahtaammalle vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleva kaupallinen media on ajautunut, sitä kriittisemmin julkisesti rahoitettavan Ylen roolia on alettu vahtia. Erityisesti Ylen tuntuvat resurssit ja halu laajentua uusille alueille ovat nostaneet vaatimuksia julkisen palvelun tiukemmasta rajaamisesta.

Yleisradio käyttää vuosittain noin puoli miljardia euroa neljän tv-kanavan, kuuden radiokanavan ja laajan nettipalvelun ylläpitämiseen. Merkittävä osa rahasta kuluu palkkoihin: Ylessä on yli 3000 työntekijää. Heistä noin tuhat työskentelee uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen alaisuudessa.

Jääskeläinen on muodollisesti vain yksi viidestä Ylen vastaavasta toimittajasta, mutta käytännössä hänen valtansa on suurempi. Sekä Ylen sisällä että ulkopuolella moni jakaa käsityksen, että talon todellinen vallankäyttäjä on Jääskeläinen – ei toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Jääskeläisen valtakauden alku kytkeytyy Yleisradiota vuosina 2005–2010 luotsanneeseen Mikael Jungneriin. Kun Jungner aloitti Ylen toimitusjohtajana, hän oli suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon nimi. Jungner oli aiemmin toiminut demariministerien avustajana ja sittemmin Microsoftin Suomen ja Baltian yhteiskuntasuhdejohtajana.

Nimityshetkellä hänen tärkein ansionsa oli SDP:n jäsenkirja. Yhtiön ylimmän johtajan paikkaa pidettiin demareiden läänityksenä.

Keskustapuolueelle Jungnerin valinta merkitsi takaiskua, sillä puolue oli jo pitkään havitellut yhtiön toimitusjohtajuutta, mutta epäonnistunut. Jungner kertoi myöhemmin Outolintu-muistelmissaan, että suomenkielisen radion keskustalainen johtaja Seppo Härkönen yritti vallankaappausta keväällä 2007. Hanke epäonnistui. Härkönen jätti Yleisradion ja tuli samalla raivanneeksi tilaa Atte Jääskeläiselle yhtiön ylimpään johtoon.

Jungner oli saanut tietoyhteiskuntaherätyksen edellisessä työpaikassaan Microsoftilla. Uudessa tehtävässään hän pääsi tehostamaan Yleä. Tarkoituksena oli rakentaa taloon oma uutistoimisto, joka palvelisi sekä radiota että televisiota ja ennen kaikkea hyödyntäisi vauhdilla kehittyvää internetiä.

Maaliskuussa 2006 Yle teki odotetun ja pitkään valmistellun päätöksen. Yhtiön hallitus päätti lopullisesti luopua STT:n uutispalvelusta. Ratkaisun taustalla oli kokemus siitä, että uutistoimisto ylihinnoitteli palvelunsa Ylelle. Yle uskoi voivansa korvata STT:n palvelut omin voimin toimintaansa tehostamalla. Olihan Ylellä pelkästään maakunnissa toistasataa ammattitaitoista journalistia.

– Silti maakuntien uutiset pääsivät valtakunnallisiin uutisiin yleensä STT:n kautta. Näin tapahtui, vaikka STT:llä oli maakunnissa vain kymmenkunta journalistia, Jungner kirjoitti muistelmissaan vuonna 2010.

Lopullisen yhteistyön lopettamispäätöksen jälkeen Jungner antoi itsevarmoja lausuntoja medialle.

– Nyt meillä on vielä yhdeksän kuukautta aikaa tehdä sisäisestä uutistoimistosta niin toimiva, että Yle sen kanssa pärjää. Päivittäin Ylen uutisten parissa työskentelee noin 700 ihmistä, hän kommentoi STT:n toimittajalle.

STT:n toimitusjohtaja ja päätoimittaja Atte Jääskeläinen soitti Ylen suunnitelmista huolestuneena Pasilaan ja vaati pikaista pääsyä Jungnerin puheille. Hän halusi Ylen pyörtävän päätöksen.

Päästyään Ison Pajan seitsemänteen kerrokseen Jääskeläinen piti Jungnerille puheen, jossa hän käytti kaikki retoriset taitonsa. Jääskeläinen yritti vakuuttaa toimitusjohtajan siitä, että STT:stä luopuminen olisi Ylen tuho. Jungner kuunteli perusteluja ja vaikuttui esityksestä, mutta ei muuttanut kantaansa.

Jääskeläinen epäonnistui: yksi STT:n tärkeimmistä ja maksukykyisimmistä asiakkaista irtisanoi sopimuksensa ja jätti tietotoimiston oman onnensa nojaan. Ylen päätös piti aina talveen 2017 asti, jolloin yhtiö palasi vastentahtoisesti ja poliitikkojen patistelemana takaisin STT:n asiakkaaksi. Se oli yksi tapa kanavoida julkista tukea vaikeuksiin ajautuneille kaupallisille mediataloille, joille tietotoimiston ylläpito ilman julkisen palvelun tukea oli käynyt kalliiksi.

Vaikka Atte Jääskeläisen puhe vuonna 2006 ei tavoittanut maaliaan, hänen oman uransa kannalta se oli menestys.

– Korrektiussyistä en voinut esittää ehdotusta vielä tuossa tapaamisessa. Soitin Atelle myöhemmin. Tulisitko Yleisradioon, Jungner kertoo muistelmissaan kysyneensä Jääskeläiseltä.

Forssasta Pasilaan

Jääskeläisen vahvin valttikortti Ylelle oli nousujohteinen ura. Vuonna 1965 syntynyt Jääskeläinen ponnisti maailmalle forssalaiselta maatilalta. Nuoruudessaan hän viivähti myös keskustanuorten piirijärjestön puheenjohtajana. Jääskeläinen tuli nuorena oikeustieteen kandidaattina Helsingin Sanomiin ja työskenteli siellä sekä talouden että politiikan toimituksissa.

Jääskeläisen nimi nousi esiin yhtenä vahvimmista, kun pitkäaikaiselle vastaavalle päätoimittajalle Janne Virkkuselle alettiin etsiä seuraajaa talon sisältä.

STT:n suurin omistaja Sanoma istutti Jääskeläisen tietotoimiston johtoon vuonna 2004. Tarkoituksena oli kartuttaa hänen johtajakokemustaan. Menestys tietotoimistossa silottaisi tietä maan suurimman yksityisen mediatalon ruoriin.

Mutta Jääskeläinen ei ollut päätoimittajakisassa yksin. Tapojensa mukaan Sanoma kilpailutti kahta kärkiehdokasta. Mikael Pentikäinen oli tullut yhtiöön perinteisempää reittiä Sanoman oman toimittajakoulun kautta. Hän oli vahva kandidaatti lehden ruoriin. Myös Pentikäinen oli saanut johtajanoppia STT:n vetäjänä – juuri ennen Jääskeläisen kautta.

Pentikäinen nimitettiin ensin Sanoma Newsin toimitusjohtajaksi ja kustantajaksi. Vuonna 2010 hänestä tuli Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkusen jälkeen.

Jääskeläinen ei pitkään empinyt kuultuaan Mikael Jungnerin tarjouksesta. Nimitys Yleen avaisi hänelle uuden suunnan. Jääskeläinen oli hankkinut johtajakokemusta STT:llä, tunsi lehtimiehenä uutistoiminnan ja osasi organisoida tietotoimistoa. Nämä vahvuudet tuntuivat painavan vaakakupissa enemmän kuin se, ettei hänellä ollut lainkaan kokemusta radiosta tai televisiosta, jotka sentään olivat ja ovat yhä Yleisradion toiminnan ydin.

Jääskeläinen pestattiin Pasilaan alun perin Yle24:n eli television uutislähetysten vastaavan päätoimittajan tehtävään. Television ajankohtaisohjelmat, radion uutis- ja ajankohtaistoimitukset sekä vasta oraalle nouseva netti kuuluivat toisten johtajien tonteille. Yleisradiossa on aina riittänyt päällikkövirkoja jaettaviksi. Vielä Jääskeläisen tullessa taloon vastaavien toimittajien hyvää palkkaa nautti yli 30 henkeä. Nyt sekä Jungner että Jääskeläinen halusivat keskittää vastuuta.

Jungnerin kauden alusta saakka Yle alkoi satsata vahvasti nettiin. Yle Uutiset otti tavoitteekseen olla Suomen ykkönen uutisten ja urheilun verkkopalveluissa. Kesällä 2006 oli avattu Yle Areena uudeksi ohjelmien jakelukanavaksi ja syksyllä Elävä Arkisto aloitti nimensä mukaisesti vanhemman arkistomateriaalin esittämisen.

Ykkössijan tavoittelija ei voinut netissä kuitenkaan turvata pelkkään videoon ja ääneen, koska silloinen teknologia ei vielä mahdollistanut liikkuvaa kuvaa nykyisessä mittakaavassa. Siksi oman uutistoimiston myötä Yle alkoi alusta asti panostaa verkossa vahvasti myös tekstisisältöön. Mallia oli otettu Britannian maailmankuulusta yleisradioyhtiöstä BBC:stä. Kasvava nettiuutisten jakelu kuitenkin ärsytti entistä enemmän kaupallista mediaa. Erityisesti lehtitalot kokivat joutuvansa aivan uudenlaiseen epäreiluun kilpailuun verorahoilla ylläpidetyn julkisen palvelun kanssa.

Kesällä 2006 Yle tiedotti Jääskeläisen aloittavan Yleisradiossa seuraavan vuoden alusta. Jo ennen uuteen tehtäväänsä asettumista Jääskeläinen ehti julkisesti paaluttaa visioitaan. Hänen mielestään nimenomaan Ylessä löytyi tapoja, miten eri välineiden yhteistyöstä ja toiminnasta saataisiin etuja.

– Reaaliaikaiselle uutistoiminnalle on useita eri jakeluteitä. Kyllä internet on keskeinen tapa tulevaisuudessa, Jääskeläinen sanoi.

– Monessa mediatalossa rakennetaan multimediallisuutta. Usein on yksi kantamedia, jolla on vahva brändi. Toiminta joudutaan alistamaan päävälineelle. Yle itsessään on brändi, jota toiminta kaikissa jakeluteissä tukee. Ristiriitaa ei välttämättä ole. Ylellä ei ole tarvetta rajoittaa internetin kehittymistä, koska Yle ei ole riippuvainen esimerkiksi mainostuloista.

Jääskeläisen titteliksi tuli komeasti vastaava päätoimittaja, kun muuten Ylellä puhuttiin vain vastaavista toimittajista. Jungner oli luvannut jo työtarjousta tehdessään, että Jääskeläinen saisi vastaavan päätoimittajan vakanssin lisäksi myös uutistoiminnan johtajan aseman, kunhan varatoimitusjohtaja Härkösestä päästäisiin. Jääskeläisestä tulisi siten Ylen journalistinen päällikkö, joka samaan aikaan istuisi myös yhtiön johtoryhmässä. Näin hän kahdella jakkaralla keikkuessaan olisi operatiivinen päätoimittaja ja strateginen johtaja aiemmin puhtaasti poliittisesti nimitetyssä johtoryhmässä.

Yhdistelmä oli hankala. Jääskeläinen tunnettiin ylivarovaisena ja mikromanageeraukseen taipuvaisena juristina. Johtamistyyli piti huolen siitä, että yritysjohtajien paineet sekä poliitikkojen haukut kuultaisiin suoraan myös toimituksessa. Paljon julkisuudessa esillä ollutta ja mainostettua palomuuria poliittisen päätöksenteon ja journalismin välillä ei siten ole alun alkaenkaan Yleisradiossa ollut Atte Jääskeläisen kaudella.

Jungner oli kuitenkin niin vakuuttunut tuoreesta kaappauksestaan, että raivasi Jääskeläiselle lähes saman tien lupaamansa paikan yhtiön johtoryhmästä. Siellä Jääskeläinen pääsi esittelemään strategista ajatteluaan. Eikä aikaakaan, kun toimitusjohtaja jo kuunteli herkällä korvalla uuden tulokkaan ideoita.

Näin sai alkunsa pitkä projekti uutisvallan keskittämiseksi Pasilaan. Yleisölle se tuli näkymään tuttujen ohjelmien lopettamisena ja tunnettujen toimittajien tv-uran hiipumisena.

Valta keskittyy

Yle oli ollut usean kanavan, ohjelman ja johtajan talo. Uutiset ja ajankohtaisohjelmat niin televisiossa kuin radiossa olivat hajautuneet itsenäisiksi yksiköiksi. Kanavilla oli omat profiilinsa ja ohjelmat kilpailivat vapaasti keskenään yleisön suosiosta. Järjestelmä saattoi olla raskas ja organisatorisesti sekava, mutta toisaalta se hajotti valtaa ja takasi yhtiön moniäänisyyden. Kenelläkään ei ollut ehdotonta asemaa ohjelmapolitiikassa.

Yle24:n edellinen johtaja Ari Järvinen oli ollut leimallisesti uutismies. Hänen silmäteränsä olivat television uutislähetykset. TV1:n ohjelmajohtaja Riitta Pihlajamäki luotsasi puolestaan tv:n ajankohtaistoimitusta ja oli jo ennen Jääskeläisen rekrytointia luonut uuden konseptin A-pisteen. Se oli otteeltaan tavallista A-studiota kärkkäämpi, eräänlainen ajankohtaistoimituksen vastine TV1:n tutkivan toimituksen MOT-ohjelmalle, joka oli perustettu kymmenen vuotta aiemmin.

Tekijöinäkin oli osittain samaa kokenutta joukkoa. Tiimiä veti Ari Korvola, joka sai mukaansa toimittaja Olli Ainolan sekä Hesarissa ja Iltalehdessä kunnostautuneen Juha Ristamäen. Kuvia kumartelematon ohjelma aiheutti pahaa mieltä ja tyytymättömyyttä poliitikoissa, eikä aikaakaan, kun se jo joutui vastatuuleen.

Erityisesti presidentinvaaliohjelmat tammikuussa 2006 nostattivat poliitikoissa vastalauseita. Henkilökuvia ehdokkaista pidettiin niin suorasukaisina, että ohjelmantekijöille ilmoitettiin journalismin koetelleen äärirajojaan.

Juho-Pekka Rantala veti presidenttitenttejä tinkimättömällä otteella. Se ei miellyttänyt sen enempää grillattavaksi joutuneita poliitikkoja kuin Ylen johtoakaan. Pian vaalien jälkeen ajankohtaisryhmää vetänyt Pihlajamäki alkoi valmistella ohjelman alasajoa. Kovan kritiikin kohteeksi joutunut Rantala vetäytyi radioon ja Olli Ainola lähti Kauppalehden perustamaan Presso-liitteeseen. A-pisteen pioneereista jäljelle jäivät Korvola ja Ristamäki.

Pian myös Juha Ristamäki sai tarpeekseen Pasilan tulehtuneesta ilmapiiristä. Hän vaihtoi kanavaa ja siirtyi Ajankohtaiseen kakkoseen, jota oli toimitettu itsenäisesti Tampereelta vuodesta 1969 saakka.

Jääskeläisen aloittaessa Ylen journalistinen toiminta oli siten jo valmiiksi luupin alla. Poliitikot olivat herkistyneet ja hereillä.

Eräänlainen käännekohta yhteiskunnallisesti merkittävän journalismin keskittämisessä uutisten päätoimittajalle tapahtui vuoden 2009 kuuluisan lautakasa-ohjelman takia. A-studion päällikkönä työskennellyt Ari Korvola toimitti oman toimensa ohessa TV2:n Silminnäkijä-ohjelmaan Nuorisosäätiötä ja sen puheenjohtajana toiminutta pääministeri Matti Vanhasta koskevan reportaasin. Ohjelmassa oli mukana väite, jonka mukaan Vanhanen oli saanut omakotitaloonsa rakennustarvikkeita ilmaiseksi Nuorisosäätiön työmailta.

Vanhanen puolustautui voimakkaasti ja syytti Yleä vääristä tiedoista. Oikeuteen hän ei asiaa koskaan vienyt. Kaikesta huolimatta seuraukset olivat järisyttävät. Poliitikkojen hyökätessä Ylen journalismia jäi puolustamaan vain toimitusjohtaja Jungner. Sivusta asiaa seuranneelle Atte Jääskeläiselle kohu avasi tilaisuuden vahvistaa asemaansa. Alkoi matriisiorganisaation viimeistely, jossa yhtiön kaikki ajankohtaistoiminta päätettiin Jääskeläisen toiveiden mukaisesti alistaa uutisten vastaavan päätoimittajan alaisuuteen. Vanha rinnakkainen johtamismalli tuli tiensä päähän vuoden 2011 alussa.

Jääskeläisen valtakunta paisui jatkuvasti. Yhden miehen päätösvallassa olivat jo radion, television ja verkon uutis- ja ajankohtaistoiminta, satojen työntekijöiden aluetoimitukset ja laaja urheilutoimitus.

Lopullisesti uudistus sinetöityi vuonna 2014, kun kaikki työntekijät laitettiin erikoiseen rulettiin. Heidät pantiin hakemaan työpaikkojaan. Uusjaossa osa sai mitä halusi, mutta moni koki toisenlaisen kohtalon. Myös tv-katsojat näkivät tuolileikin vaikutuksia: tuttuja juontajia katosi ruudusta ja uusia tuli tilalle. Normalisoinniksi koettu myllytys heikensi entisestään työilmapiiriä.

Monelle kriittiselle ja näkemykselliselle tekijälle uudistus merkitsi vaikeuksia. Yksi ruudusta poistuneista oli Annukka Roininen, A-studion pidetty juontaja ja toimitussihteeri. Hänen tonttinsa oli ollut maanantain A-studio, joka keskittyi tutkivaan journalismiin. Roininen oli saanut kollegansa Tiina Salumäen kanssa tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon. Kaksikko tosin hajotettiin jo vähän ennen suurta organisaatioveivausta, kun Salumäki siirrettiin pois A-studiosta – vastoin tahtoaan. Protestit eivät auttaneet, ja muuttomiehet kantoivat uutisten rikostoimittajaksi siirretyn Salumäen tavarat pois toimituksesta.

Päätoimittaja Jääskeläisen uudessa organisaatiossa maanantain A-studio ei enää ollut tutkiva ohjelma, vaan tv-jutuista pitkälti tyhjennetty studiokeskusteluohjelma. Suorapuheiselle, Jääskeläisen ajatuksia rohkeasti haastaneelle Roiniselle ei enää löytynyt näkyvää paikkaa. Pätevä nainen siirrettiin vastoin tahtoaan pois ruudusta.

Alkuvuodesta 2015 aloitti kokonaan uusi organisaatio, joka päätti Ylen ajankohtaistoiminnan itsenäisyyden. Lähes kymmenen vuotta kestänyt muutosprosessi oli kasannut kaiken vallan Atte Jääskeläiselle.

Uudessa mallissa ajankohtaistoiminta tarkoitti A-ohjelmia, kuten A-studiota, A-studio: Talk -ohjelmaa ja Ajankohtaista kakkosta. Ajankohtaistoiminnalla oli ollut oma päällikkönsä Riikka Uosukainen, mutta nyt hänen tehtävänsä lakkautettiin eikä ketään nimitetty tilalle.

Päätoimittaja Jääskeläinen halusi tekijät tiukempaan valvontaan yhden johdon alle. Tv-ohjelmiin pitkiä juttuja tekevät ajankohtaistoimittajat ripoteltiin uusiin uutistiimeihin. Niitä olivat politiikka, talous, hyöty ja tiede, kulttuuri ja metropoli. Ajatuksena oli, että tiimit toimivat juttutehtaina, jotka tuottavat sisältöjä eri välineisiin.

A-studion lähetysten juontajat, tuottajat ja ohjelmiin taustatöitä ja lyhyitä inserttejä tekevät lähetystoimittajat taas erotettiin omaan Lähetys-nimiseen yksikköönsä. Näin yhteisen A-studion tekeminen kävi vaikeaksi. Lähetysväki istui kokonaan eri talossa kuin pidempiä juttuja ohjelmiin tekevät toimittajat.

Tärkeä osa johdon linjauksessa oli ”verkko edellä” -ajattelu. Se alkoi olla normaalia arkea muissakin digitalisaation pyörteisiin joutuneissa mediataloissa: sekä television että lehtien puolella ennakoitiin oman vanhan ja tutun välineen suosion hiipumista. Nuorempi väki siirtyi nettiin, kun varttuneemmat turvautuivat vanhoihin välineisiin.

Pian Ylen uudessa organisaatiossa huomattiin, että nettijuttuja syntyi liian vähän eivätkä ne olleet riittävän hyviä. Kokeneet pitkien tv-juttujen tekijät istuivat naputtamassa nettijuttuja. Muutos tv-ilmaisun ammattilaisesta kirjoittavaksi toimittajaksi ei ollut kaikille helppo. Sujuvaa kirjoittamista opeteltiin ammattilaisten vetämillä kursseilla.

Päätoimittaja Jääskeläisen organisaatioluomuksessa oli alusta alkaen paha valuvika. Ajankohtaistoimittajat protestoivat sitä, että heidät oli hajotettu eri toimituksiin, ja vaativat pomojaan perustamaan uuden ajankohtaistiimin. Lopulta pitkiä juttuja tekevät toimittajat koottiin jälleen yhteen. Tiimi perustettiin Helsingin Sanomista päätoimittajan tehtävistä Yleen siirtyneen Riikka Venäläisen johtamaan Yhteiskunta-toimitusryhmään. Uudelle toimitukselle haluttiin oma vetäjä, ja Venäläinen pani kesällä 2015 paikan auki.

Kaksipäinen hirviö

Heinäkuinen lauantaiaamu Etu-Töölössä oli lämmin. Italialaistyylinen kahvila sijaitsi Eduskuntatalon takana, samassa korttelissa Helsingin Töölössä kuin kansanedustajien suosima Storyville-ravintola. Lasivitriini notkui italialaisista herkuista, mutta Jussi Eroselle maistui aamiaiseksi vain sämpylä ja kahvi.

Tapaaminen oli jännittävä. Hän istui pöytään Ylen Yhteiskunta-toimitusryhmän päällikön Riikka Venäläisen kanssa, joka kertoi, että Eronen oli valittu yli kolmenkymmenen hakijan joukosta uuden ajankohtaistoimituksen vetäjäksi. Jo pidempään uutta suuntaa uralleen etsinyt Eronen oli niin iloinen, että päätti palaverin päätteeksi halata Venäläistä.

Viimeiset viikot toimituspäällikkönä MTV:n uutis- ja ajankohtaistoimituksessa olivat olleet Eroselle työläitä. Tutkivan journalismin ryhmä oli lopetettu, kymmeniä Pöllölaakson osaavia uutis- ja ajankohtaistekijöitä lähetetty kilometritehtaalle. Samaan aikaan Eronen oli vastannut myös MTV:n ja Porin kaupungin yhteisestä SuomiAreena-keskustelutapahtumasta, jonka 150-päinen tekijäkaarti oli supistunut juuri jättitapahtuman alla. Kun Yle oli halunnut teettää Eroselle psykologiset testit, niitä ei ehditty ohjeen mukaisesti tekemään samana päivänä, vaan ne oli pitänyt hajauttaa useammalle päivälle. Niin kiire Pöllölaaksossa oli jopa keskikesällä.

Eronen oli toiveikas: nyt alkaisi uusi aika. Hän pääsisi Yleen, jossa uutis- ja ajankohtaistyötä teki yli tuhat ihmistä. Yle voisi asioihin perehtyvän ja epäkohtia paljastavan journalismin kautta tarjota suomalaisille enemmän. Ihmisillä oli oikeus tietää, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Rakennan kaikkien aikojen tiimin, Eronen suunnitteli.

Edeltävänä iltana Eronen oli tavannut päätoimittaja Atte Jääskeläisen. Työpaikkahaastattelu oli tehty Kehä III:n varrella sijaitsevan Ala-Tikkurilan Shellin kulmapöydässä. Eronen oli ehdottanut tapaamispaikkaa paitsi molemmille sopivan sijainnin takia, myös puolittain symbolisella huumorilla. Olihan sama pohjoishelsinkiläinen Shell tullut kuuluisaksi Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalissa vuonna 2001, kun huoltoasemalta löytyi hiihdon päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön sinne unohtama lääkelaukku.

Työpaikkahaastattelu huoltoasemalla oli sujunut erinomaisesti. Molemmat olivat olleet samaa mieltä siitä, että faktojen pitää kovissa jutuissa olla kohdallaan. Shellin nurkkapöydässä Eronen oli selittänyt Jääskeläiselle, mitkä asiat hän näki tiimin painopisteinä: tutkivat jutut, päivän uutisia taustoittavat jutut sekä kiinnostavat tarinat.

Omia uutisia, niitä Eronen oli tuottanut jo MTV:n 45 minuuttia -ohjelmaa tehdessään. Niitä myös Ylen uutisjohto kertoi haluavansa.

– Uskalletaan tuoda esiin omaa aiheistoa, luoda itse Suomen puheenaiheagendaa, Riikka Venäläinen viestitti Eroselle.

Myöhemmin kesällä Eronen esittäytyi Pasilassa uudelle toimitukselleen. Toimittajat poksauttivat kuohuviinipullon auki. Ympärillä oli hymyileviä kasvoja.

– Toivottavasti pidät pitkien tv-juttujen puolta!

– Mahtavaa, että sinut valittiin!

Sekä pomot että toimittajat toivoivat Erosesta Ylen ajankohtaistoiminnan sotkun selvittäjää.

Protestien jälkeen vuoden 2014 organisaatiouudistusta oli yritetty rukata kuntoon. Jääskeläisen luoman viallisen organisaatiorakenteen korjaus jäi kuitenkin puolitiehen. Johto oli nimittäin päättänyt, että ajankohtaistoimitukseen otettiin vain juttuja tekevät toimittajat. A-studion tuottajat, juontajat ja lähetystoimittajat jätettiin omaan Lähetys-yksikköönsä.

Erosen toimitus oli eräänlainen erikoisjoukko. Tiimin piti tehdä läpimurto verkossa, jossa odottaisivat Ylen uudet yleisöt. Eronen sai Riikka Venäläiseltä käskyn kääntää toimituksen journalistisen tv-osaamisen uudenlaiseksi verkkotekemiseksi. Erityisesti piti opetella kirjoittamaan laadukkaita feature-juttuja. Niillä tarkoitettiin tavallisia uutisjuttuja perusteellisempia erikoisjuttuja. Aiheita tutkittiin pidempään ja kerrontaan panostettiin uutistekstejä enemmän. Eronen teki työtä käskettyä ja lisäsi syventävien verkkojuttujen määrää ja teki niistä säännöllisiä: niitä julkaistiin joka lauantai ja sunnuntai.

Tässä Yle astui kaupallisen media...