Kansi

Nimiö

THOMAS RYDAHL

PAOSSA

Tanskan kielestä suomentanut Salla Korpela

Tekijänoikeudet

Tanskankielinen alkuperäisteos:

De savnede

First published by Politikens Forlag, Denmark.

Published by arrangement with Nordin Agency AB, Sweden.

Suomenkielinen laitos:

www.minervakustannus.fi

Suomennos: Salla Korpela

Kansi ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy

Kannen kuva: Shutterstock

Sähkökirjan taitto: Tero Salmén

ISBN 978-952-312-539-1

Teoksen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

Henkilöt

Aaz, Mónican poika

Abdi, kadonnut

Afrodita, yksityisyrittäjä

Aissata, Abdin vaimo

Annette, Lenen äiti

Barouki, taksifirman johtaja

Berasategui, liikemies

Bernal, poliisikomisario

Charles, Palabrasin oikea käsi

Cissé Cheick, Abdin sukulainen

Cormac, kauppias

Dali, Mitsosin veljenpoika

Daouda, Abdin sukulainen

De Gama, liikemies

Del Fico, presidentti

Dos Labios, gangsteri

El nieto, gangsteri

Erhard, entinen taksikuski

Fernando, filatelisti

Frida, koditon

Guillermo, murtovaras

Paksukainen, vuohi

Helena, morsian

Idowu, Abdin toinen vaimo

Ismael, koditon

January, baarimikko

Jean Boulard, tanssinopettaja

Josep, turvallisuuspäällikkö

La Grúa, asunnoton

Ohukainen, vuohi

Lene, DJ Le Lupus

Liana, nunna

Magne, kuvaaja

Marcelis, apulaisjohtaja

Mario, Charlesin veljenpoika

Mette, Lenen sisar

Michel Faliando, lääkäri

Miguel, huonepalvelun poika

Mitsos, rikollinen

Miza, kahvilanpitäjä

Mónica, tyttöystävä?

Múñez, taksikuski

Oscar, vuokraisäntä

Oswaldo, kokkiopiskelija

Palabras, rikas mies

Pesce, gangsteri

Pilar, pianisti

Ramírez, baarimikko

Rodolfo Francisco de Campeones Jorgénito Maspalomas, sulhanen

Solilla, antikvariaatin pitäjä

Teófila, nunna

Teresa Ruiz, vuokranantaja

Vasco, ravintoloitsija

Vic, tuottaja

Yaya, Aissatan setä

Osa I

OSA I

Sunnuntai

1. Erhard

Miestä kutsutaan Vuohimieheksi, El hombre cabra La Gomerasta. Hän on Kanariansaarten vihatuin ottelija ja ruma kuin piru.

Erhard on satsannut kaikki euronsa häneen.

Mies on harmaantunut ja heiveröinen, hänen hapsottavat hiuksensa valuvat hartioille ja selkään. Korvat törröttävät kiharoiden seasta, silmät harittavat kulmikkaiden, parrakkaiden kasvojen sivuille. Hän näyttää sekavalta, seisoo levottomana keskellä aukiota ja pyörittää silmiään esittelyn aikana. Hän tervehtii tuomaria hermostuneesti nykien. Samoin vastustajaa. Vastustaja on tumma ja lihava. Hänen rinnassaan on valkoisia viiruja ja merkkejä, kaikki karvat on ajeltu pois. Hän on lanzarotelainen, lempinimeltään Leipuri. Kenties siksi, että hänellä on isot talkitut kädet kuin käsineet kädessä. Niitä syyhyttää tarttua Vuohimieheen ja kaataa hänet kumoon. Vuohimies vaikuttaa vaivaantuneelta. Hän on vetänyt shortsit liian ylös. Hän haroo paksua tukkaansa ja yrittää karkottaa kärpäsiä päällään huiskien. He kumartuvat toisiaan kohti, seisovat hartiat vastakkain ja työntävät kädet toistensa reisille lahkeista sisään. He kumartuvat vielä syvemmälle, ja Vuohimies näyttää aivan liian suuren Nimbus-moottoripyörän sivuvaunulta. Nyt se tapahtuu, nyt se tapahtuu, Erhard on sanomaisillaan.

Vuohimiehen pienet jalat uppoavat hiekkaan.

Sitten tulee hiljaisuus, latautunut silmänräpäys, ennen kuin he yrittävät tempaista toisensa nurin.

Katsomossa on oudon levoton tunnelma. Yleensä sunnuntaisin on kaksi–kolmekymmentä katsojaa. Vapaapaini lucha oli aikoinaan iso juttu mutta ei enää. Turistit eivät halua katsella lihavien miesten painimista kylmällä hiekalla. Heitä kiinnostaa koko perheen viihde, kasvoton Sporte Fuerte trimmattuine jalkapallokenttineen, kamelinratsastus Oasis Parkissa tai auringonpalvonta Corralejossa, missä tarjoillaan drinkkejä aurinkotuoleihin ja lapset voivat leikkiä rannalla. Kymmenen vuotta sitten nudistirannat houkuttelivat englantilaisia ja saksalaisia, mutta nyt pitää kaiken sopia lapsille ja amerikkalaisille. Ei enää alastomuutta ja moraalittomuutta. Stripparibaarit, bordellit, kasinot ja salaiset peliluolat avautuvat vasta nukkumaanmenoajan jälkeen. Päiväsaikaan näkyy vain leveitä hymyjä ja vesiliukumäkiä. Luchan lailliset tulot koostuvat vain vähäisestä lippujen, naposteltavan ja t-paitojen myynnistä, televisiolähetyksistä ei rahaa enää tule. Mutta laiton vedonlyönti pitää pyörät pyörimässä ja tuottaa rahaa painijoille pukuhuoneen hämärissä. Parhaina päivinä summan, joka riittää seuraavan kuukauden matkoihin ja perheelle lähetettäväksi Santa Cruziin tai Las Palmasiin, mutta huonoina päivinä hädin tuskin kulholliseen höyryävää sancochoa painijalle ja hänen valmentajalleen ja ehkä uusiin shortseihin. Vedonlyönti on käynnissä tänäänkin pienellä parkkipaikalla; kiihkeät sormet laskevat seteleitä, känniset typerykset yrittävät tehdä suuria voittoja. Paperilla ottelu on selvä. Kertoimet ennustavat Leipurille suorastaan riemuvoittoa. 17–1. Ottelu on pelkkä muodollisuus, joka on vain kestettävä. Vuohimies on liigassa toiseksi huonoimmalla sijalla ja Leipuri on kolmantena kolmenkymmenenkahden joukossa. Jos kaikki sujuu kuten pitäisi, Leipuri lyö parissa sekunnissa kiharapäisen surkimuksen hiekkaan.

Helmikuusta lähtien on kuitenkin kerrottu sitkeää huhua.

Se virisi alkujaan Teneriffalla ja ennätti maaliskuussa Fuerteventuraan. Erhard kuuli sen ensimmäiseksi juorukello Cormacilta Corralejossa. Miksi Erhard ei unohtanut juttua saman tien, ainoa syy siihen oli, että Cormac ei tiedä luchasta mitään eikä tunne lajin sääntöjä. Se teki huhusta uskottavamman. Heidän istuessaan Greenbay Jazz -baarissa Cormac oli osoittanut heihin selin istunutta äijänkäppänää. Tuo on Vuohimies, jolla on likaista rahaa Terrero Morrossa, oli Cormac sanonut. Erhard ei ollut ottanut sitä tosissaan. Skotti puhui aina tuollaisia kuulostaakseen siltä kuin tietäisi kaikki saaren asiat. Todellisuudessa Erhard oli paremmin perillä saaren rikollisista piireistä muttei hiiskunut niistä kenellekään. Ei ainakaan Cormacille. Erhard ei ollut ylpeä kontakteistaan. Tuntemistaan ihmisistä, joiden ystävä oli ollut vuosikausia. Hän ei halunnut olla enää missään tekemisissä heidän kanssaan. Ei ainakaan Emmanuel Palabrasin kanssa, joka oli saaren rikkain mies, hänen paras pianoasiakkaansa ja ystävänsä Raúlin isä. Tästä huolimatta Palabras oli vuosi sitten lähettänyt miehensä hakkaamaan Erhardin, järjestänyt hänet telkien taakse ja melkein tappanut hänet. He olivat solmineet eräänlaisen linnarauhan, ottaneet molemminpuolisen otteen toisistaan. Palabras jätti Erhardin rauhaan, eikä Erhard paljastanut totuutta Palabrasin rikoksista. Joten kun Cormac kuiskasi Guinnessinsa takaa, että Vuohimiehellä oli likaista rahaa, Erhard ei pitänyt sitä minään. Hän ei sanonut sanaakaan, jatkoi vain Atléticon ja Barçan välisen jalkapallo-ottelun katsomista, vaikkei oikeastaan nähnyt sitä. Hänen silmänsä vain seurailivat pyörivää palloa näytöllä. Hän kaipasi jazzbaarin hyvää musiikkia ja viikoittaista konserttia. Uusi omistaja, aurinkoa säikkyvä skotti, oli tuonut baariin jalkapallon, happy hourin ja pelikoneet – ja lopettanut elävän musiikin. Nimen hän säilytti, varmaankin kunnes saisi säästetyksi rahaa uuteen kylttiin tienvarteen. Se hämmensi uusia asiakkaita, varsinkin käsi kädessä saapuvia pareja, jotka häipyivät saman tien nähdessään omistajan tyttöystävän Trudyn tarjoilemassa aamiaiseksi tequilaa iholtaan korkeissa piikkikoroissaan.

Erhard oli kuullut saman huhun uudelleen viikkoja myöhemmin Puertossa. Vuohimies voittaa, baski on maksanut ottelun. Tällä kertaa siitä kuiskuteltiin tupakkakaupan takahuoneessa, missä Erhard oli tiedustelemassa omistajalta, tiesikö hän mitään yhdestä punaisesta skootterista. Skootteri oli varastettu, ja Erhard oli löytänyt sen tupakkakaupan kellarista uudella ketjulukolla kiinnitettynä. Tupakkakauppias ei tiennyt siitä mitään. Niin hän väitti mutta vaikutti epärehelliseltä. Erhard jäi odottamaan vastapäiseen puolittain purettuun rakennukseen. Illansuussa pari lippalakkipäistä kaveria tuli hakemaan skootteria. Jalka oven raossa seisova tupakkakauppias sätti heitä ja heilutti riepua heidän lasketellessaan skootterilla katua alamäkeen. Erhard käveli rauhallisesti rakennuksesta ulos, nyökkäsi tupakkakauppiaalle ja jatkoi matkaansa skootterin perään. Noin sadan metrin päässä juuri ennen risteystä hän näki poikien hyppivän vuorotellen starttipolkimelle niin, että lippalakit pyörivät päässä.

Hän katsoi, kuinka he tempoivat kaasuhanaa ja yrittivät vakuuttaa toisilleen, että se saadaan vielä käyntiin. Erhardin ei tarvinnut kuin nostaa bensakanisteria, jolloin he irrottivat otteensa skootterista ja juoksivat tiehensä. Erhard talutti skootterin takaisin tupakkakauppaan ja sai kauppiaan maksamaan bensat ja korjauksen. Miehen laskiessa rahoja Erhard kysyi, mitä tämä tiesi painista. Ensin hän ei halunnut sanoa mitään. Mutta Erhard jatkoi painostusta, hän oli kuullut huhuja toukokuussa järjestettävästä ottelusta. Tupakkakauppias vilautti kaksikymppistä merkiksi siitä, että hänelle pitäisi maksaa tiedosta. Erhard katsoi takahuoneeseen, jossa istui kolme miestä hämmentämässä mustaa kahvia täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Kuka on järjestänyt ottelun? Erhard kysyi. Tupakkakauppiaan mielestä Erhardin ei pitänyt kantaa huolta siitä. Lanzarotelainen Leipuri vastaan La Gomeran Vuohimies. Leipuri häviää. Vuohimiehen voittokerroin on 23. Tupakkakauppias laittoi rahat kassakoneeseen ja sytytti paksun sikarin. Ei tarvitse panna kuin 100 euroa likoon ja saa rahat uuteen autoon, hän oli selittänyt. Yli 2 000 euroa – suoraan hanskalokeroon.

Ajatusta ei sietänyt melkein ajatellakaan. Niin paljon rahaa niin vähästä työstä. Skootterin omistava nainen maksoi Erhardille 85 euroa siitä, että hän toi ajo...