Metropoliitta Panteleimon

Viestejä tuonpuoleisesta

Rikosromaani

MurhaMylly 159

Myllylahti Oy

Espoo

www.myllylahti.fi

Erikoislääkäri Martti Hiltuselle lämmin kiitos asiantuntija-avusta.

Kannen valokuva: Pekka Partanen

© Metropoliitta Panteleimon ja Myllylahti oy

ISBN 978-952-202-838-9 (Sidottu)

ISBN 978-952-202-860-0 (e-kirja, epub)

Myllylahti Oy

Espoo 2017

Tapahtuu pienessä Ylä-Savon kirkonkylässä 1960-luvun puolivälissä.

Henkilöitä:

Osmo Hakala, kunnanlääkäri

Martta Hakala, sairaanhoitaja, edellisen puoliso

Maire Järvinen, verovirkailija

Saima Järvinen, sairaanhoitaja

Impi Kyyhkynen, postineiti

Karita Domberg, luontaisterapeutti

Päiviö Domberg, yrittäjä, edellisen puoliso

Armas Neuvonen, poliisikonstaapeli

Lennart Reijonen, toimittaja

Annika Sunila, kampaaja

Harri Saarnio, kirkkoherra

Kielo Saarnio, edellisen puoliso

Elisabet Urhonen, poliisin leski

Prologi

Kesäkuun illan läpikuultava valo oli vaihtunut hämäräksi. Aurinko oli mennyt pilvien peittoon ja tumma verho peitti kauttaaltaan äskeisen avoimen taivaan. Yön hiljaisuus oli laskeutunut niemen korkeiden puiden alle ja ilma oli nopeasti viilentynyt. Alkoi tuulla.

Rantapenkereellä istuva, vuosikymmenien harmaannuttama Maire Järvinen huomasi, kuinka tuuli synnytti järvenpintaan pieniä aaltoja. Hän vetäisi ohutta kesätakkiaan tiiviimmin ympärilleen. Oli aika lähteä yösijoille, toiset olivat kai jo menneet.

Hän pohdiskeli vielä kulunutta iltaa. Se oli hänen mielestään varsin onnistunut – laulua, runoja ja välitöntä yhdessäoloa iltanuotion äärellä. Kurssikin oli pian loppumassa, kurssi jolle hän oli pannut paljon toivoa, mutta joka ei kuitenkaan tuonut vastausta tärkeään kysymykseen, jollei sitten… Mutta nythän hänellä oli uusi suunnitelma, joka oli toteutumassa, ja hän luotti siihen. Vastaus löytyisi kyllä. Toivottavasti vain voimat riittäisivät, illan aikana väsynyt sydän oli jälleen antanut vahvoja muistutuksia sekä eletyistä vuosikymmenistä että niiden mukanaan tuomista vaivoista.

”Ehkä voisin mennä tuonne mökkiin lepäämään hetkeksi, pappilan pihaan on kuitenkin melkoinen matka. Muut taisivat jo mennä, näinhän sovittiin, että poistutaan yksitellen, rauhassa ja ääneti.”

– Anteeksi, voinko auttaa? kuului takaa ystävällinen tuttu ääni.

Maire Järvinen kääntyi. – Kiitos, sepä ystävällistä. Ajattelin, että lepään hetkisen tuolla kirjailijan tupasessa. Selviän kyllä sitten yksin eteenpäin.

Turvallinen käsi auttoi naisen ylös ja ohjasi hänet loivan harjun laella seisovalle pikku mökille, auttoi hänet sisään korkean kynnyksen yli ja istumaan leveälle lavitsalle.

– Voi kiitos kovasti, tämäpä nyt sattui mukavasti.

Ystävällinen auttaja suoristi Maire Järvisen takin helmaa ja hieroi vielä hetken hellävaraisesti hänen hartioitaan.

– Kylläpä te olette ystävällinen, nainen kuiskasi ja sulki silmänsä.

Samassa vieras painoi kätensä huolellisesti Mairen suulle ja puristi toisella kädellään tiukasti häntä niskasta. Kului pieni hetki ja naisen eloton ruumis oli pitkällään leveällä penkillä. Näytti aivan kuin Maire Järvinen olisi nukahtanut siihen kaikessa rauhassa.

1.

Postiluukku kolahti. Elisabet Urhonen rekisteröi äänen ja jatkoi keskittyneesti Kotilieden historiallisen jatkokertomuksen lukemista. Juoni oli tärkeässä vaiheessa: Dorothea-neiti mietti kuumeisesti, minkä vastauksen hän antaisi kreivi Frederikin kosintaan. Kysymys oli vaikea, neidin sydän oli kääntymässä kreivin puoleen, mutta oliko valinta sittenkään oikea. Ratkaisu siirtyi, mukaan tuli odottamattomia käänteitä. Postilaatikon napsahdus nousi uudelleen Elisabetin ajatuksiin. Hän laski lehden kädestään ja nousi vaivalloisesti sohvalta. Jalat olivat istumisesta puutuneet. Elisabet oikaisi tukevoitunutta lyhyttä vartaloaan, venytteli ja asteli eteiseen. Kynnysmatolla lepäsi paksuhko valkea kirjekuori, jonka rouva otti käteensä ja luki takaa lähettäjän nimen: Maire Järvinen.

Elisabet meni keittiöön, otti laatikosta pitkän ohuen veitsen ja avasi kuoren. Kirje kädessään hän asteli uudelleen olohuoneeseen, istahti kellertäväpäällysteiseen nojatuoliin ja alkoi lukea.

”Kunnioitettu rouva Urhonen,

Anteeksi, että vaivaan teitä, mutta asiani on kovasti tärkeä. Emme tunne toisiamme, mutta olen saanut tietää, että olette onnistuneesti selvittänyt ihmiselämässä sattuvia pulmallisia kysymyksiä. Sellainen on nyt minulla ja siksi tämä kirje.

Olen nimeltäni Maire Järvinen. Jäin keväällä eläkkeelle Verovirastosta, jossa palvelin koko työurani ajan, viimeiset vuodet osaston vanhimpana. Voisin nimetä tähän useita henkilöitä, joilta voitte tiedustella henkilöäni, jätän se nyt kuitenkin tekemättä, siihenhän on mahdollisuutta myöhemminkin, mikäli niin haluatte. Ymmärrän, että uskotte minun olevan järjissäni ja luotettava kansalainen.

Kerronpa nyt missä olen ja minne toivon teidänkin muutaman viikon kuluttua saapuvan, tämä siksi että voisimme rauhassa ja perusteellisesti puhua siitä, mikä mieltäni painaa. Asiani ja sen selvittäminen on nimittäin minulle kovin tärkeä. Mutta ensiksi tästä paikasta, missä nyt olen. Kirjoitan kirjettäni Karsikkoniemen leirikeskuksessa. Varmaan tiedättekin Karsikkoniemen ja ehkä olette täällä käynytkin, tämähän ei ole kovinkaan kaukana kaupungistanne.

Karsikkoniemi oli alkuaan vanha ja historiallinen pappila, jossa kansalliskirjailijamme isä toimi pappina miltei sata vuotta sitten. Kirjailija oli silloin oppikouluikäinen nuorukainen ja vietti täällä kaikki loma-aikansa. Sanotaan hänen saaneen näiltä seuduin runsaasti aiheita kirjallisiin töihinsä. Uskon näin olleen. Tuolla niemessä, josta pappilakin on saanut nimensä ja joka on rauhoitettu luonnonsuojelualue, on vielä pystyssä kirjailijan ja hänen veljiensä veistämä hauska pikku tupa muinaismuistona. Itse pappila on hiljattain kunnostettu seurakunnan leirikeskukseksi ja samalla myös ulkopuolisille vuokrattavaksi kurssikeskukseksi. Paikka on mitä ihanin, vesi tuossa välkehtii aivan ikkunan edessä. Kirkonkylän keskustaan on matkaa runsas kaksi kilometriä, kirkkoon vähemmän, koska se sijaitsee kirkonkylän tässä päässä. Rauhaa ja luonnonkauneutta siis riittää.

Karsikkoniemessä on parhaillaan menossa Eheydy ja uudistu -kurssi. Luentoja on sanoisinko laidasta laitaan. Aiheita riittää sisäisestä kasvusta luonnonkasvien käyttöön. Kurssin annista voi olla monta mieltä. Olen luonteeltani suora ja tottunut sanomaan julki mielipiteeni, niin myös tällä kurssilla eli sanomista on riittänyt. No, se siitä; itsehän tänne tulin ja mielenkiintoistahan tämä kaikki on ollut, vaikkei kaikki kärsikään päivänvaloa. Ja kun ihmisellä on sydämessään tuska ja hätä, kuten minulla, niin täytyy vähän kärsiäkin. Yhtenä tänne tuloni syynä on täällä vieraileva meedio, henkilö, joka saa yhteyden vainajiin. Minulla oli hänen välityksellään asiaa yli rajan.

Tulin tänne Karsikkoniemeen saadakseni vastauksen mieltäni polttavaan kysymyksen ja kohtaloon, nyt eläkkeellä on aikaa ja asia täytyy saada vihdoin järjestykseen. Tuo asia on varsin monimutkainen ja haluan kertoa sen teille kasvoista kasvoihin. Kirjeessä se on vaikea ja voisitte saada asiasta jopa väärän käsityksen. Tätä en halua. Työssäni olen koettanut toimia niin, että asiakkaani tulevat ymmärretyiksi; siis selkeää kerrontaa vaikeistakin asioista.

Ymmärrän, ettei minullakaan ole enää paljon aikaa jäljellä ja siksi haluan saada elämäni tärkeät asiat järjestykseen. Siksi tulin tänne. Ja ihmeellistä, nyt onkin käynyt ilmi, että täällä on ihminen tai ihmisiä, jotka ikään kuin liittyisivät tuohon minun asiaani. Olen sitä suuresti ihmetellyt. He eivät ole sitä suoraan sanoneet, mutta olen saanut siitä selviä viitteitä. Herkkänä ihmisenä vaistoan helposti pahan läsnäolon. Täällä on kauniin kuoren alla jokin pahasti vialla. Olen alkanut pelätä henkeni puolesta, ehkä on ollut joitakin yrityksiä minun poisraivaamiseksi, näin ainakin olen vaistonnut. En kuitenkaan pelkää, minulla ei ole mitään menetettävää, mutta salaisuus tulee ratkaista. Itse en siihen kykene, siksi tämä kirje.

Rakas rouva Urhonen, ettekö te voisi tulla tänne Karsikkoniemeen seuraavalle Eheydy ja uudistu -kurssille, joka on jatkoa tälle nyt pidettävälle? Se alkaa pian juhannuksen jälkeen. Paikka on kaunis, voitte levätä ja viettää lomaa. Kurssiaiheet ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia, vaikka tuossa alkuun niitä arvostelinkin, ja kurssilaiset myös omissa persoonissaan. Kerttu-emäntä tekee vallan ihanaa ruokaa. Kustannukset luonnollisesti suoritan puolestanne ja pidän tulonne tänne vain omassa tiedossani.

Rukoilen ja odotan tuloanne.

Tulkaa!

Teidän Maire Järvinen”

Elisabet Urhonen laski kirjeen käsistään ja viipyi hetken mietteissään. Hän ajatteli lukemaansa ja muisti Karsikkoniemestä näkemiään lehtikuvia. Itse hän ei ollut siellä käynyt, mutta paikka vaikutti mielenkiintoiselta. Maire Järvisen kirje liikutti häntä syvästi ja kirjoittaja tuntui jo läheiseltä.

Rouva nousi ylös nojatuolista ja siirtyi katsomaan kerrostalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevan asuntonsa ikkunasta alhaalla avautuvaa järvim...