MARTTI LINNA

ISÄN LUOKSE

Myllylahti Oy

Espoo

www.myllylahti.fi

Taiteen edistämiskeskus on tukenut teoksen kirjoittamista.

© Martti Linna ja Myllylahti Oy

ISBN 978-952-202-850-1 (Sidottu)

ISBN 978-952-202-872-3 (e-kirja, epub)

Myllylahti Oy

Espoo 2017

1

Olen Niemistön koulun kolmannella luokalla. Kaikki sanovat meidän koulua Namulaksi tai tyttökouluksi, opettajatkin. Meidän koulussa on joskus kauan sitten ollut vain tyttöjä. Meidän opettaja on Silja Strindberg. Se on siitä hyvä opettaja, ettei se tajua mistään mitään. Ainakin viidennen ja kuudennen luokan tytöt sanovat niin. Niiden luulisi tietävän, kun ne on entisiä Siljan oppilaita.

Parhaan ystäväni nimi on Anna-Kaisa eli Kaisa Paatelainen. Se hukkaa aina tavaroita. Veli on tietenkin paras ystäväni kun olen kotona, mutta koulussa se on Kaisa. Joskus Kaisa on meillä yötä. Näen Velin silmistä että sitä harmittaa, kun sillä ei ole enää ketään sellaista kuin Kaisa. Se ei usko, ettei oma veli voi olla kenenkään paras kaveri.

Koulussa tykkään yllistä ja matikasta. Pitäisi kai sanoa ympäristö- ja luonnontieto ja matematiikka. Kuka niin pitkiä sanoja jaksaa sanoa? Niiden kirjoittamiseen menee enemmän aikaa kuin ylliin ja matikkaan.

Olen ajatellut paljon sitä, miten paljon me oikeasti tarvitaan pitkiä sanoja ja kaikkia maailman tavaroita. Kaikki alkoi siitä, kun isä lähetti minulle yhden elokuvan.

2

Ei äidissä oikeastaan mitään vikaa ole.

Se on ammatiltaan lääkäri. Se hoitaa sairaita ihmisiä terveiksi. Lääkärit yrittää pitää kaikki maapallon ihmiset hengissä ja terveinä. Ne yrittää sillä lailla pelastaa maailmaa.

Velikin on ihan ookoo, vaikka se ei olekaan terve. Toiset lapset sanoo sitä sukeltajaksi ja sammakkomieheksi, kun sillä on happiviikset. Minä tiedän, että se tuntuu siitä pahalta, vaikka se ei koskaan sanokaan niin. Veli ei ole koskaan ollut oikeassa koulussa. Ei se jaksaisi olla.

Äiti sanoo isää taivaanrannanmaalariksi. Niin kuin taivaanrannan voisi muka kukaan yksin maalata! Mutta kun meitä on tarpeeksi paljon, niin silloin me voidaan. Isä asuu Brasiliassa sellaisessa paikassa, jota se sanoo kommuuniksi. Isä ja sen kaverit kasvattaa itse ison osan ruuastaan. Äiti sanoo, että minä olen tullut isääni. Se ei koskaan sano, onko se hyvä vai huono asia kun minä kysyn sitä siltä.

Jumppanenkin olisi hyvä jätkä, jos sillä ei olisi niin iso hiilijalanjälki. Se ajaa hirmu isolla autolla, ja aika usein se ajaa sillä yksikseen. Se syö hirmu isoja pihvejä tajuamatta että se tuhoaa sillä lailla sademetsiä. Sademetsät on tropiikissa jossakin kaukana, mutta pihvi on tässä lautasella. Niin se sanoo ja tursottaa ketsuppia päälle.

Maailmassa on jotakin seitsemän miljardia tai tsiljoonaa ihmistä. Niistä puolet on kait miehiä. Minä ihmettelen joskus, miksi äiti valitsi uudeksi miesystäväkseen Jumppasen, vaikka se olisi voinut valita kenet tahansa kolmen ja puolen miljardin miehen joukosta.

Mutta kaikki tämän maailman Jumppaset oppii pikku hiljaa asioita. Minä aion pitää siitä huolen.

3

”Sinun isältäsi tuli kirje”, äiti sanoi, kun tulin koulusta. ”Se on olohuoneen pöydällä.”

Äidille minun isäni, hänen entinen miehensä, on sinun isäsi. Joskus minä maksan takaisin ja puhuttelen äitiä minun äidikseni, vaikka tiedän, ettei se yhtään pidä siitä. Minun äitini, missä minun housut on? Äiti tekee keikkaa lääkäriyhtiössä. Joskus se hoitaa potilaita yhdessä terveyskeskuksessa, joskus jossain toisessa. Sillä lailla äiti voi valita työvuoroja joita se tekee, eikä sen tarvitse tehdä liian pitkiä yövuoroja. Sillä lailla minä jaksan olla paremmin sinun kanssasi, äiti sanoo. Mitähän jaksamista siinä muka on?

Isän kirje oli pöydällä. Otin sen käteeni. Isä lähettää joskus kummallisia tavaroita. Pari kertaa olen saanut tuohesta tehdyn syntymäpäiväkortin. Kerran isä lähetti rasian, jonka sisältä löytyi puun kuoresta tehty sormus. Se oli kaunis. Äitikin otti sen käteensä. Se sopi hänen pikkurilliinsä. Sinun isäsi on kätevä käsistään, äiti sanoi ja hymyili. Se on harvinaista, silloin kun sinun isästäsi on kysymys. Näin äidin silmistä että hän katseli niillä sisäänpäin. Niin kuin hän olisi muistellut jotakin kauan sitten tapahtunutta asiaa.

Kirje oli ruskea, ja sen sisällä oli jotakin kovaa. Söin keittiöstä hakemani pullan loppuun. Äiti kysyi otanko maitoa sen kanssa. En vastannut. Pyyhin sormet housujen lahkeeseen ja avasin kuoren. Työnsin sormet kuoren sisään ja vedin esille sen, mikä siellä oli.

Se oli pieni pahvinen kansio. Sen kannessa oli kuva kolmesta savupiipusta ja jostakin tehtaasta niiden alla. Kahdesta piipuista tuli ulos savua. Savu oli harmaata. Se teki ilmaan piippujen päälle kysymysmerkin tai pyörteen.

Veli tuli olohuoneeseen. Sillä on yleensä lyhyemmät koulupäivät kuin minulla. Se on sellaisessa erikoiskoulussa, missä sen ei tarvitse lähteä välkällä ulos. Veljellä oli happiviikset nenässä. Valkoinen happijohto kiemurteli sen perässä olohuoneeseen. On sillä sellainen kannettavakin happipullo, mutta se on hankala käytössä: se pitää aina välillä täyttää, eikä se kestä kuin tunnin tai pari. Veli käyttää sitä silloin, kun sen on pakko lähteä meidän kodista johonkin. Aika usein minä toivon, että Veli saisi viimeinkin jostakin kunnolliset keuhkot.

”Mikä se on?”

Veli kyselee minulta aika paljon asioita. Se johtuu siitä, että tytöt kehittyy nopeammin kuin pojat. Ainakin henkisesti.

”Tää on isältä.”

”Jaa.”

Isä lähettää joskus jotakin myös Velille. Olin neljän vuoden ikäinen silloin kun sinun isäsi ja minun äitini erosivat. Veli oli silloin kahden vuoden ikäinen. Siitä varmaan johtuu, että minulla ja isällä on enemmän yhteisiä juttuja kuin isällä ja Velillä on. Meillä oli kaksi vuotta enemmän yhteistä aikaa.

Avasin pahvisen kansion. Velikin ehti lukea kannesta, mitä siinä luki. Epämiellyttävä totuus. Ilmaston lämpeneminen.

”Täällä on joku dvd.”

”Joku pelikö?”

Veljellä on Xbox ja PlayStation. Seitsemän vuoden ikäisenä se on tappanut jo satojatuhansia örkkejä ja muita olioita. Jonakin päivänä poliisit seisoo meidän ovella ja vie sen vankilaan, syytettynä kaikista niistä teoista.

”En tiedä.”

Kansion sisäkannessa oli paljon pientä tekstiä. Katso. jaa. lahjoita. Sen alta pilkisti esiin dvd:n reuna.

”Näytä!”

Minä vedin levyn sormenpäilläni esiin. Tuskin sinun isäsi oli sitä itse tehnyt. Se osaa väkertää tuohesta ja puunkuoresta sormuksia ja synttärikortteja, mutta ei se dvd-levyjä osaa tehdä.

Äiti tuli olohuoneen ovelle.

”Mitä sinun isäsi lähetti?”

Sellaista meillä aina on. Minun pitää selittää aina kaikki kaikille. Vähitellen se alkaa ottaa aivoon.

”Dvd:n.”

”Jos se on joku peli?”

Veli yritti vielä. Siitä tiesin, että sillä oli ollut tylsää koulussa. Minä siitä aina saan eniten kärsiä.

”Voi se olla.”

Äiti otti pahvikansion käsistäni. Aikuiset on sellaisia. Niillä on ikää vähän enemmän kuin meillä lapsilla, ja ne on vähän pidempiä. Sen takia ne luulee, että niillä on oikeus ottaa tavaroita toisten käsistä. Vaikka ne itse sanoo, että ei saa ottaa toisilta.

”Tää on se Al Goren juttu”, äiti sanoi.

Näin että se luki pahvikansion takakantta. Sisäkannessa, sanojen katso. jaa. lahjoita alla luki isän vinolla käsialalla Hyvää nimipäivää. Toivoo isi.

”Onko se joku peli?”

”Ei”, äiti vastasi veljelle. ”Tämä on elokuva. Tämän tekijä on Yhdysvaltain entinen varapresidentti. Se sai Nobelin rauhanpalkinnon siitä, että se teki tämän elokuvan.”

”Höh”, minä sanoin. ”Mahtaa olla tylsä leffa.”

”Pelataanko”, minun veljeni ehdotti.

Veli on sellainen. Sitkeä, vaikka sillä onkin huonot keuhkot.

4

Illalla Jumppanen tuli meille.

Sillä on römeä ääni ja se on ammatiltaan autoinsinööri. Äiti tapasi sen naistentansseissa, joihin se lähti Sirkan kanssa kun sillä oli yhtenä iltana hirveän tylsää. Äiti ja Veli on sellaisia. Joskus ne ei keksi tekemistä, ja sitten niille tulee tylsä olo. Minulle ei koskaan käy niin.

Jumppanen toi uuden neljänkymmenenkahden tuuman television. Veli oli innoissaan. Jumppanen on vahva mies, se kantoi ison laatikon ihan yksin olohuoneeseen, vaikka minun äitini tarjoutuikin avuksi.

”Siinä on tytöille töllötintä”, Jumppanen sanoi ja pyyhki hikeä kasvoiltaan. Meidän talossa on hissi, mutta silti sillä oli hiki. ”Saa tytöt katsoa bimboja isommasta ruudusta.”

Veli kysyi tietenkin heti, että mihin tähän saa Xboxin johdot. Jumppanen näytti. Mutta äiti sanoi, että Veli saa meidän vanhan television omaan huoneeseensa peliruuduksi. Äiti kysyi, että käykö se minulle. Veli saa aika usein jotakin enemmän kuin minä. Minusta se on ookoo, kun se on sairas ja minä en ole.

Äiti antoi Jumppaselle pusun poskelle. Minulta meinasi tulla yrjö. Jumppanen katsoi, nähtiinkö me veljen kanssa kun äiti pussasi. Sillä ei ole itsellään lapsia. Sen takia se ei osaa olla meidän kanssa. Ei niin hyvin kuin sinun isäsi olisi osannut olla, jos se olisi vielä asunut meillä.

Äiti kutsui meidät syömään. Aina kun Jumppanen on käymässä, äiti laittaa hyvää ruokaa ja sillä on viinipullo jääkaapissa. Viini kai on sellaista, että lämpimänä siitä tulee paha olo. Jumppanen sanoi minulle joskus niin ja iski silmää. Kerran näin puistossa miehen, joka joi isosta muovipullosta kulauksen. Se oksensi melkein heti. Kaikki aikuiset eivät tiedä, ettei viiniä...